Tutustu voittaineisiin piratismin vastaisiin julisteisiin
Kilpailijat suunnittelivat ja toteuttivat vuonna 2008piratismia oivaltavasti käsittelevän julisteen, joka lisää ymmärrystä esimerkiksi biisintekijöiden, bändien ja elokuvantekijöiden oikeuksiin. Linkki alkuperäiselle kilpailusivulle.
Tuomaristo
Julistekilpailun voittajat valitsi kolmen hengen tuomaristo, johon kuului mm. graafisen alan ammattilaisia. Tuomariston jäsenet ja lyhyt esittely:
Pekka Vuori on helsinkiläinen veteraanigraafikko ja kuvittaja. Hän on kuvittanut ja suunnitellut lukuisia kirjoja sekä aikakaus- ja sanomalehtiä. Hän on myös kirjoittanut ja kuvittanut omia lastenkirjoja. Pekka Vuori on saanut useita palkintoja, kuten esimerkiksi Rudolf Koivun palkinnon, valtion taideteollisuus -palkinnon, kirjallisuuden valtionpalkinnon ja vuoden graafikko -palkinnon. Vuonna 2008 hän sai Kuvittajat ry:n elämäntyöpalkinnon. Pekka Vuoren kuvitukset (mm. kirjailijoiden karikatyyrit) Helsingin Sanomissa ovat saaneet kolmenkymmenen vuoden aikana paljon näkyvyyttä.
Alun perin taidemaalariksi opiskellut Jukka Lemmetty on työskennellyt kuvittajana vuodesta 1979. Hän on kuvittanut kymmenittäin lasten kuvakirjoja sekä oppi- ja tietokirjoja. Hänen usein herkän humoristiset piirroksensa ovat hauskuuttaneet useiden eturivin suomalaisten kirjailijoiden teoksia. Jukka Lemmetyn kuvittamista oppikirjoista tunnetuin on Iloinen Aapinen ja lastenkirjoista Urpo ja Turpo-kirjat, jotka molemmat ovat Hannele Huovin kirjoittamia.
Jaana Pihkala, lakimies, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus
Palkitut työt
I palkinto ja kunniamaininta
| Tekijät: Anna-Maria Honkanen, Tarina Tommiska, Jasmiina Isotalus ja Frans Nybacka Pitkäjärven koulu, Kangasala Kommentit: - Oivallus julisteessa hyvä - Viesti tulee hyvin esille - Visuaalisesti selkeä - Monitasoinen, viestin voi ymmärtää monella eri tavalla
Tuomariston palaute Pekka Vuori: Tämä työ on kokonaisuutena erittäin onnistunut, eikä siitä ole negatiivista sanottavaa. Hyvä juliste on selkeä ja toimiva pienessäkin koossa, esimerkiksi postimerkkinä, työssä on onnistuttu tässä. Jukka Lemmetty: Työ on monitasoinen ja tavoittaa asiansa selkeästi. Työn onnistumisesta kertoo sekin,että minulla on itsellänikin kyseinen soitin enkä koe, että tässä mitenkään leimattaisiin sen käyttäjiä yleensä. Pidän myös siitä, että juliste kuvaa nykyaikaa. Kunniamaininnan työ ansaitsee siitä, että se voisi kelvata minkä tahansa mainostoimiston leiskaksi. |
II palkinto
| Tekijät: Ida Räisänen, Milla Poutiainen, Sanna Häkkinen ja Hanna Uurasjärvi Pitkäjärven koulu, Kangasala Kommentit: - Humoristinen - Naivistinen lähestymistapa - Teksti näkyvä ja selkeä
Tuomariston palaute Pekka Vuori: Työn avoin naivismi antaa sille voimaa. Teksti on näkyvä, selvä ja iskevä, ja sillä on hauska toteutustapa. Jukka Lemmetty: Naivistinen lähestymistapa yhdistettynä tekstin iskevään sisältöön on onnistunut. Työ saa katsojan hyvälle tuulelle. |
III palkinto
| Tekijät: Miia Mattila, Verna Penttilä, Veronica Lilja, Tanja Salminen ja Fanni Jussila Pitkäjärven koulu, Kangasala Kommentit: - Hyvä toteutus - Graafisesti hyvä - Keskustelunherättäjä - Monimerkityksellinen, viesti hämärtynyt
Tuomariston palaute Pekka Vuori ja Jukka Lemmetty: Työ on iskevä ja selkeä, viestiltään monimerkityksellinen joten herättää keskustelua. Graafinen toteutus on hyvä. |
Kunniamaininta
| Tekijät: Janita Tammisalo, Janette Ristilä, Milla Laukkanen ja Irina Tuokko Pitkäjärven koulu, Kangasala Kommentit: - Hyvä rakenne - Selkeä sommittelu - Ajatuksia herättävä teksti |